Saarna 4. paastonajan sunnuntai (Laetare) 14.3.2010 - Esko Jalkanen

Joh. 6:1-15
Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
    Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: "Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?" Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: "Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin." Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: "Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?"
    Jeesus sanoi: "Käskekää kaikkien asettua istumaan." Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan." He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
    Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin. 

Siinä olivat nämä 15 jaetta Jh 6:alusta lukien. Sama aihepiiri jatkuu vielä tämän Jh 6 loppuun asti. Jakeita on 71 eli enemmän kuin missään muussa tämän evankeliumin luvussa. Johanneksella on sanottavaa elämän leivästä enemmän kuin mistään muusta aiheesta. Siitä johtuu luvun huomattava pituus. Olemme tänään tulleet koolle kuullaksemme todella painavia sanoja Raamatusta.

Hyvä, kun läksimme liikkeelle tänä aamuna! Myös evankeliumimme ihmiset ovat liikkeellä. Itse Jeesus lähti Gennesaretin toiselle puolelle. Häntä seurasi suuri väkijoukko. Jeesus nousi  vuorenrinteelle. Ihmisjoukko oli tulossa. Huomion arvoisia sanoja kaikki nämä liikkeellä olemista kuvaavat sanat. Nykyisenä aikana monet ihmiset unohtavat sen, että on oltava liikkeellä sillä tavalla, että päästään perille, päämäärään. He ovat kuin kuntosalin kävelymatolla hikoilevat puuskuttajat. Jalat kyllä ravaavat nopeaan tahtiin, mutta mihinkään päämäärään ei se kuntoilu vie. Vaikka juoksisi, aina vain ollaan kuntosalilla.

Jeesus kulkee tässä meidänkin maailmassamme sellaisia polkuja, jotka johtavat päämäärään, perille. Jeesus itse ilmaisee päämäärän näin: Minä olen tullut taivaasta tekemään lähettäjäni tahdon. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan, ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet.

Näihin sanoihin sisältyy meidänkin tämänpäiväinen liikkeellä olemisen mielekkyys: ikuinen elämä.

Laajan Jh 6:n ihmisihanne ei siis ole anorektinen laihaliini, joka ei jaksa ottaa omilla jaloillaan montakaan askelta eikä liioin  kuntosalin juoksija, jonka liikunta on pelkkää tyhjäkäyntiä, vaan ravitsevalla leivällä ja särpimellä vahvistettu Jeesuksen seuraaja, joka tietää, minne on menossa: ikuiseen elämään Jumalan luo Jeesusta seuraten. Nämä ihmiset eivät vain maistele, vaan syövät kyllikseen. Kaikki olivat kylläisiä, sanotaan sanassa.

Kaikki tulivat kylläisiksi, mutta kaikki eivät syöneet leipää ja kalaa samalla tavalla. Alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä käytetään kahta eri sanaa ateriakumppaneiden ruokailutavoista: troogoon ja esthioon. Vieraillessani kerran Een-Gedin kibbutsissa minulle selvisi, millaista syömistä on troogoon. Tämä kibbutsi on myös Gennesaretin itärannalla, verraten lähellä ruokkimisihmeen paikkaa. Ystävällinen maataloustyökoneiden korjaamon johtaja vei minut ruokatunnillaan mukaansa kibbutsin ruokalaan. Lihapullat ja kalaruoat olivat herkullisia ja hyvin valmistettuja, mutta millä tavalla likaiset navettamiehet ahmivat ruoat suihinsa! Hattu päässä, kädet pesemättä, ei puhettakaan mistään ruokarukouksista työnsivät miehet sapuskaa poskeensa. Se oli troogoon, karkeaa, rahvaanomaista syömistä. Sillä tavoin eräät söivät Jeesuksenkin siunaamat leivät ja kalat, kun taas esthioon-ihmiset söivät sivistyneemmin. Jeesukselle ei näytä merkitsevän mitään, millä tavoin hänen siunaamansa ruoka nautittiin, kunhan vain kaikki tulivat kylläisiksi.

Koko viidentuhannen ruokkiminen taisi olla mieluummin karkea kuin hienostunut ateria, sillä lopulta siihen loukkaannuttiin: Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista? Jeesus oli puhunut lihansa syömisestä ja verensä juomisesta. Tämä oli niin loukkaavaa puhetta, että sen seurauksena monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan. Vielä meidän päivinämme monet ei-kristityt pilkkaavat meitä sanoen: ”Onpa uskonto tämä kristinusko, kun sen kannattajat syövät jumalansa!” Jeesus salli, joskin surren hänet jättäneiden pinnallista uskoa, loukkaantuneiden lähteä muiden, vähemmän loukkaavien opettajien opetettavaksi. Jeesus tarjosi myös niille 12:lle hänet jättämisen vaihtoehtoa. Siihen Pietari sanoi kuitenkin jalosti: Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Tällaisia sanoja ja niiden lahjoittamaa todellista ikuista elämää ei ole muualta saatavissa. Sen vuoksi nämä 12 olivat valmiit osallistumaan kiirastorstain karkealle pääsiäisaterialle, josta Jeesus sanoi: Syökää, tämä on minun ruumiini. Juokaa tästä kaikki, tämä on minun vereni. 

Meitä odottaa jo tänään ja erityisesti kiirastorstaina tämä sama ateria, jonka nautimme ulkonaisesti hyvin käyttäytyen, sivistyneesti, mutta toivon mukaan myös ymmärtäen, että Jeesus, ainoa ikuiseen elämään asti ravitseva Taivaan Leipä tässä murtaa itse itsenä, niin kuin Luukas evankeliumissaan tähdentää: ”Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen kansalle tarjottaviksi.” (Lk 9:16) Jeesus antoi varsinaisesti ristinpuulla ruumiinsa murrettavaksi palasiksi. Me hänen opetuslapsensa saamme sitten jakaa nämä palaset kansalle syötäväksi kyselemättä, millaisia tapoja kullakin kirkolla tai sen yksityisellä jäsenellä on nauttia tämä ateria. Jeesuksen tähden se on pyhä leivän murtaminen. Meillä vastaanottajilla ei ole omaa pyhyyttä ollenkaan.

Muutaman vuoden takaisen liturgisen uudistuksen olen ottanut vastaan iloiten monestakin syystä. Tänään korostan erityisesti sitä, että saan pappina kutsua kaikkea kansaa ehtoollispöytään käyttäen Antiokian ensimmäisen piispan Ignatioksen sanoja: Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä! Tutkittuaan monia Jeesuksen sanoja Ehtoollisen merkityksestä tämä 100-luvulla elänyt piispa päätyi kutsumaan ihmisiä nauttimaan taivaan Leipää näillä sanoilla. Tämän sunnuntain evankeliumin Ignatios oli epäilemättä lukenut tarkkaan, erityisesti Jeesuksen vertailevan sanan mannasta ja itsestään elämän leipänä: Niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.  Tai niin kuin Lk kertoo Jeesuksen sanoneen asettaessaan Ehtoollisen: Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni. (Lk 22:30)

Viisaan piispan sanat alkukirkon ajoilta kutsuvat meitä tänäänkin. Kiitollisin mielin seuraamme tätä kutsua.