Saarna 3. sunnuntai helluntaista 9.6.2013 (Esko Jalkanen)

Luuk. 14:16-24
Jeesus kertoi:
    ”Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’
    Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!’”

Tämän päivän evankeliumi on Lk 14:16-24. Vaikka elämäni aikana olen lukenut saarnan aluksi tämän Raamatun kohdan monta kertaa, nuo numerot eivät ole jääneet pysyvästi mieleeni. Sen sijaan on jäänyt mieleeni tästä evankeliumista kirjoitetun virren 413 numero.

Kerronpa teille, miten opin muistamaan virren 413 numeron. Kun menin työhön v. 1995 Skuoritsan seurakuntaan viemään Jumalan valtakunnan kutsua inkeriläisille, oli 120 hengen kirkko ihan täynnä sanankuulijoita. Ahtaaseen sakastiin tuli ennen jumalanpalvelusta pienikokoinen mies, joka esitteli itsensä Antti Pakkaseksi. Vain ohut lautaseinä erotti sakastin varsinaisesta kirkkosalista. Kangasverho erotti kirkon ja sakastin toisistaan. Ei voinut olla kuulematta vilkasta ja iloista keskustelua, kun kirkkokansa vaihtoi tuoreimmat kuulumisensa. Äänekäs puheen sorina oli Antista sopimatonta. Parempi olisi veisata virttä kuin lörpötellä. Niin Antti astui kiivaasti kirkon puolelle ja hihkaisi kantavalla äänellään: ”Otetaan virsi 413.” Tämä sama kirkonmenojen aloitus toistui sitten vuosikaudet niin kauan kuin hän eli. Otetaan virsi 413. Siitä minä opin tuon numeron muistamaan. Joka sunnuntai se virsi laulettiin ennen taululle merkittyä alkuvirttä.

Tänään on opettavaista kysyä, mistä syystä tulisieluinen Antti halusi joka pyhä muistuttaa seurakuntaa aiheesta: ”Ah miksi taivaan valtakunnan niin moni hylkää tahallaan?” Juuri tämä voimaperäinen Jumalan valtakunnan hylkääminen neuvostovallan aikana, koko seurakunnan tuhoaminen, kirkon polttaminen ja raunioittaminen oli paisunut Antin sielussa suureksi Miksi?-kysymykseksi. Olihan Antti Pakkanen ainoa kristitty, joka uskalsi korottaa voimakkaan äänensä noiden seutujen hautausmailla ja siunata ihmisiä viimeiseen lepoon. Mitään muita kristillisiä tilaisuuksia sinä aikana ei ollut lupa pitää. Hautausmaa oli ainoa paikka, jonne kristityt saivat kokoontua harjoittamaan uskoaan. Antti saarnasi uskosta rohkeasti ja kuuluvasti.

Muistan yhden pyhäaamun, jolloin seurakunta oikein iloisesti ja äänekkäästi kohisi kirkon puolella. Oli syytä iloon, kun oli taas lupa kokoontua, oli oma kirkko ja oma pappikin. Antti ei ollenkaan ymmärtänyt seurakuntalaisten iloa, vaan sanoi tosi vaivautuneesti: ”Tämä rähinä on minulle kärsimys.” Hyppäsi siitä kirkon puolelle ja hihkaisi: ”Eikö se virsi 413 ala jo?” Sana tehosi ja joku aloitti virren. Kuulen vieläkin korvissani voimakkaan veisuun: ”Voi varokaatte, varokaatte, ettette saisi katua! On myöhä kenties huomenna. On ovat kohta lukitut, on kiire, kiire, kutsutut.”

Tämän päivän suuri aihe on juuri tuo: Kutsu Jumalan valtakuntaan. Tehtävän jako toimi oikein hyvin Antin ja minun kesken, kun kutsuimme ihmisiä kirkkoon ja Jumalan valtakuntaan. Enhän minä osannut kutsua niin totisesti ja tulisesi kuin Antti, mutta suomalaiseen, rauhalliseen tyyliin sain jakaa sanaa täydelle kirkolle. Tyhjistä kirkon penkeistä ei Skuoritsassa tarvinnut kenenkään puhua.

Virsikirjakomitea yritti sievistellä ja nykyaikaistaa tätä virttä, jotta se puhuttelisi vielä tämänkin ajan ihmisiä. Vanha säe ”ken koettelee härkiään” jätettiin kokonaan pois. Karjatalous aikanamme on suurtuotantoa. Jokainen ymmärtää, että suuret karjat on hoidettava kirkkoaikanakin. Vain muutama karjakko on työvuorossa. Parin lehmän navettoja ei Suomessa enää ole yleisesti estämässä sunnuntaista kirkkomatkaa.

Esteiden luettelo sai tällaisen sivistyneen, modernin muodon: ”Vaan monilla on esteitänsä. On töitä, liikehuolia, kenellä rakkain ystävänsä, kenellä uusi autonsa. On meillä kiire yhtenään, me emme jouda lähtemään.” No, ihan näin uudenaikaista muotoa virsikirjakomitea ei veisaamaamme virteen hyväksynyt.

Kiitos, kun kuulitte tänään Jumalan kutsun sydämessänne ja tulitte kirkkoon. Tulkitsin tämän päivän evankeliumia omalle kohdalleni siten, että aloitin kutsua keitä vain tapaamiani ihmisiä kirkkoon täksi päiväksi jo kuukausi sitten. Oman kylän äitienpäiväjuhlassa  kylätalolla, työkauden päätösjuhlassa Saunaniemessä, kylässä käydessäni ja kaupassakin. Olisi varmaan pitänyt mennä maanteille ja kylien kujille kutsumaan, jos olisin noudattanut tarkoin tämän päivän evankeliumin tehtäväksiantoa. 

Sain olla pari viikkoa sitten pappina suuressa kastejuhlassa ja välittää kutsun saapua suureen valkopukuisten taivaalliseen juhlaan. Ilahduin, kun joku kertoi ymmärtäneensä kutsun. Hänellä oli kuulevat korvat.

Tämä Lk:n evankeliumi on hiukan toisessa muodossa myös Mt 22:2-14. Viimeinen jae kuuluu: ”Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” Joku mies 2000 vuoden takaa oli ymmärtänyt väärin. Oikein hän menetteli siinä, että otti kutsun vastaan ja tuli. Mutta erehtyi siinä, että tuli juhlimaan suurta kuninkaallista hääjuhlaa omissa arkisissa vaatteissa. Taivasten valtakunta ei näet ole mikään tuhruinen nyyhkytilaisuus, vaan iloinen hääjuhla, jossa nautitaan illallisherkuista ja esiinnytään valkoisessa juhlapuvussa. Siihen juhlaan tänään Jumala kutsuu meitä. Taivasten valtakunta on vähän samantapainen ilojuhla kuin kertomani kastejuhla pari viikkoa sitten varakkaiden ihmisten huvilalla Pielisen rannalla. Ei puuttunut käen kukuntaa Karjalan kunnailla sinä kesäisenä lämpimänä päivänä, juhlapöydän antimet olivat täydelliset ja me kaikki vanhat ystävät vuosikymmenien takaa. Sellainen on taivasten valtakunta jo täällä. Pieni lapsi katepuvussa, jonka helmaan isoäiti oli kirjonut lapsen nimenkin. Ja minä vitivalkoisessa albassa. Juhlan rakas sydämellisyys ja pukujemme valkoisuus viittoo siihen ihanaan tulevaisuuteen, joka meillä Kristukseen kastetuilla on edessämme. Siihen juhlaan nyt kutsu käy. Viedään sitä maailman ääriin asti.

Yksi paha asia tämän Jumalan hyvyyden keskellä on se, että niin monet hylkäävät kutsun eivätkä voi maistaa niitä illallisia. Antti Pakkanen kutsui näitä esteitä yhteisnimellä ”rähinä”. Hän ymmärsi tämän päivä aiheen syvällisesti. Rähinä tuotti hänelle kärsimystä. Tämän maailman meno on jaloimmillaankin ja parhaimmillaankin rähinä. Taisitte kuunnella maamme puolueiden puheenjohtajien keskustelua valtakuntamme suurista asioista. Mitä muuta se oli kuin rähinä? Syyria siinä Israelin rajanaapurina?  Rähinä. Euroopan Unioni?  Taas yksi rähinä. Suvivirrestäkin on tehty rähinä. Sanokaamme nyt sielullemme: Kaikki rähinä. Minä en kuuntele enää. Minä kuuntelen kirkon hiljaisuudessa virren alkamista ja yhdyn siihen. Ja oikein sydämestäni virteen 413.

Virsi 413

1. Ah, miksi taivaan valtakunnan
niin moni hylkää tahallaan
ja jatkaa turhuutensa unta
ja tyytyy tähän maailmaan?
On tärkeämpää kaikki muu,
Jumala aina unohtuu.

2. On juhla meille valmistettu
hääsaliin Isän ylhäisen,
on taivaan herkut varustettu,
ne ovat lahja Jeesuksen.
Jo kulkee kutsun tuojia
ja kutsu koskee kaikkia.

3. Vaan moni meistä torjuu kutsun,
se hukkuu huoliin, tehtäviin,
sai yksi ostaa uuden pellon,
on toinen mennyt naimisiin.
On meillä kiire yhtenään,
me emme jouda lähtemään.

4. Voi varokaatte, varokaatte,
ettette saisi katua!
Nyt lahjaksi te kaiken saatte,
on myöhä kenties huomenna.
On ovet kohta lukitut,
on kiire, kiire, kutsutut!

5. Jos liian myöhään kolkutatte,
ei ovi enää aukea.
Te itkette ja vaikerratte,
vaan itkua ei kuunnella.
On monet häihin kutsutut,
vaan harvat ovat valitut.

6. Suo kutsuasi, Herra, muistaa,
ymmärtää varoitustasi.
Ei kukaan kutsun torjuneista
saa maistaa illallistasi!
Tee itse minut valmiiksi,
ennen kuin suljet ovesi.