Saarna 3. sunnuntai helluntaista 13.7.2010

Luuk. 14:16-24
Jeesus kertoi: "Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'
    Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'" 

Eivätkös kiinteistökaupat, eläinhankinnat ja vastasolmittu avioliitto ole mitä pätevimpiä syitä jättää suuret pidot väliin? Isoja, tärkeitä asioita  kaikki. Tokihan jokainen pitojen isäntä ymmärtäisi, jos näillä syillä olisi estynyt juhliin tulemasta. Kyllähän pellot ja härät pitää katsastaa sekä pitää tuore aviovaimo tyytyväisenä! Kyseessähän näyttäisi olevan miltei ylivoimaiset esteet, force majeure -tilanteet!    

Näyttäisi olevan ylivoimaisia esteitä. Äkkiseltään katsottuna päivän evankeliumin kolmen miehen selitykset sille, mikseivät he pääse osallistumaan juhliin mukaan, eivät olleet lainkaan huonoja. Siltä todellakin näyttäisi. Mutta tarkemmin asiaa tarkasteltuna päädymme väistämättä toisenlaiseen tulokseen. Huomaamme, että itse asiassa nämä kaikki ovat huonoja tekosyitä. Jokainen miehistä olisi päässyt juhliin mukaan, jos olisi vain halunnut.       

Kun kahden ensimmäisen miehen tekosyitä katsellaan, saamme sen vaikutelman, että miehet olisivat ostaneet sekä pellon että härät näkemättä ensin niitä. Miksi muuten heillä olisi ollut niin kova kiire päästä niitä katsomaan? Ei kai kukaan järkevä ihminen olisi ostanut näitä kalliita hankintoja kuin 'sikaa säkissä'? Esimerkiksi yksi härkäpari maksoi tuolloin nykyrahaksi muutettuna yli 10 000 euroa, joten eiköhän niitä oltu kokeiltu ihan tarpeeksi – saati sitten viittä härkäparia! Pellot ja härät olisivat kyllä pärjänneet hyvin sen aikaa, kun miehet olisivat olleet juhlissa. Sitä paitsi jos sinulla oli laittaa 50 000 euroa härkiin, niin eiköhän muutama palvelijakin löytynyt pitämään huolta eläimistä sen aikaa. Peltojen ja härkien hankkiminen ei ollut mitään köyhien hommaa.  

Kolmannen miehen tekosyy näyttää aluksi perin romanttiselta ”Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.” Varmasti eilispäivänkin morsiamet kuulisivat mielellään tuoreiden aviomiehiensä suusta näitä sanoja - hyvältä kuulostaisi! Mutta valitettavasti taustalla piilee tekosyy tässäkin kohtaa. Sotatilanteessa, siis äärimmäisessä hädässä, Mooseksen laki antoi sulhaselle mahdollisuuden jäädä kotiin: ”Jos mies on vastikään mennyt naimisiin, hänen ei tarvitse lähteä sotaan eikä häntä saa kutsua muuhunkaan palvelukseen. Hän saa vuoden ajan olla vapaa ja pysyä kotona vaimonsa ilona” (5 Moos 24:5). Tällainen hätä ei kuitenkaan kertomuksen miehellä ollut. Sitä paitsi mentiinhän juhliin aviopareittain, joten vaimo olisi ehdottomasti kutsuttu mukaan. Koska kyseessä oli äärimmäisen rikkaan miehen pidot, niin tuskin morsian olisi paljonkaan hanttiin laittanut. Jos nykyisin ollaan ”julkkis”-tilaisuuksien perään, niin kenties tuolloin vielä enemmän, koska ne olivat harvinaisempia. Moni morsian olisi antanut lähes mitä vain päästääkseen juhlimaan paikallisen kerman kanssa edes yhden päivän. Samaisen ajatusleikin voisi tehdä omaan aikaamme. Pistäisiköhän moni morsian pahakseen, jos sulhanen ilmoittaisi: ”Ai niin, meidät on muuten kutsuttu Ruotsin kuninkaallisten Victorian ja Danielin häihin ensi lauantaiksi. Lähdetäänkö?” Niinpä. Eipä näköjään tämä kolmas mies halunnut kerätä kotonaan pisteitä kotiin ja ilahduttaa vaimoaan. Se  siitä romantiikasta!

Tekosyitä, verukkeita kaikki tyynni. Eivät suuret pidot näitä miehiä kiinnostaneet. Mutta mistä he jäivät paitsi?

Jeesuksen vertaus suurista pidoista ei tietenkään kerro mistä tahansa juhlista. Kyse on taivasten valtakunnan vertauksesta. Kutsujen isäntä on Jumala. Suuret illalliset ovat Jumalan valtakunta. Palvelijat ovat profeettoja ja Jeesuksen opetuslapsia. Illallisaika on Jeesuksen, Messiaan, tuleminen. Kutsut vieraat olivat Israelin kansa.

Vaikka Jeesuksen vertaus koski alun perin nimenomaan Israelia, niin sitä voi yhtä hyvin soveltaa ihmisiin eri aikakausina. Jumala kutsuu jokaista ihmistä suuriin pitoihinsa, taivasten valtakuntaan. Hänen valtakuntansa laajuutta kuvaa se, että sieltä tuntuu löytyvän aina tilaa halukkaille: ”Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.” Jumala, pitojen isäntä, tahtoo että hänen talonsa tulisi pullolleen väkeä: ”Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.” 

”Tulkaa, kaikki on jo valmiina.” Näin palvelijat sanoivat iloisesti kutsumilleen ihmisille. Mutta kuinka kävi? Kuinka kävi evankeliumin kolmelle miehelle, monelle israelilaiselle Jeesuksen aikana ja tämän päivän ihmisille? Eipä kutsu kiinnostanut. Näennäisiä tekosyitä tuntuu riittävän meillä jokaisella. Annetaan juhlavia selityksiä, mutta usein taustalta paljastuu varsin heppoiset esteet. Kyllä Jumala sallii talojen ja härkien ostamisen sekä vaimon kanssa oleilemisen – älä siis pelkää tekemästä näitä asioita – mutta niiden nojalla ei saa hylätä hänen kutsuaan. Omiakin asioita saa hoidella, mutta jos jatkuvasti laittaa omat itsekkäät syyt Jumalan ja lähimmäisten edelle, niin silloin hylkää taivaan valtakunnan kutsun. Päivän evankeliumin kolme miestä olivat kiinnostuneita vain omista asioistaan. Tavaroissa ja vaimossa oli kylliksi, ei sitä Jumalaa mihinkään tarvita. Kuulostaako tutulta? Kun seuraavan kerran Jumala kutsuu meitä, joko sanassaan tai lähimmäistemme kautta, miettikäämme tarkoin ennen kuin vastaamme miesten tavoin: ”Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.” 

Kuka nälkäinen lapsi haluaisi missata upeat juhlat ja notkuvan pitopöydän? - Ei varmasti kukaan. Mutta syntinen ihminen kuitenkin voi. Hän pysyy kovapäisenä ja typeränä itsensä Jumalan kutsun edessä. Monessa suomalaisessakin perheessä on ollut tapana, että jos myöhästyi ruualta, niin jäi ilman. Näin näyttäisi olevan myös taivaallisten pitojen osalta. Kutsu on voimassa sen ajan kuin se on. Jos siihen kutsuun ei reagoi ajoissa, juhlat jäävät väliin: ”Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!"       

Jeesuksen vertaus suurista pidoista kertoo Jumalan suurimmasta lahjasta, sielujen pelastuksesta. Suuret taivaalliset pidot ovat lahja, jonka taivaan Isä haluaa lapsilleen järjestää. Jos tämän maailman kuninkaiden hääjuhlakutsut ovat tavoiteltuja, niin emmekö tavoittelisi monin verroin enemmän taivaallisia hääjuhlia! Haluamme välttää evankeliumissa kuvatun tragedian ihmisten sokeudesta ja typeryydestä ja vastata kutsuun. Olemme autuaan onnellisia näitä kutsuja odotellessa kuten Jeesuksen seurassa aterioinut eräs mies sanoessaan: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa” (Lk 14:15).     

Jumala lähettää edelleen palvelijoitaan keräämään väkeä hänen suuriin pitoihinsa. Me olemme näitä palvelijoita. Lähetysjuhlat ovat siis tänään täällä, ei vain Varkaudessa! Vaikka moni saattaa kääntää selkänsä tälle kutsulle ja esittää omat hienot verukkeensa, niin aina joku vastaa. On perin lohduttavaa, että päivän evankeliumin jälkeen Jeesus kertoo vertaukset eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta ja tuhlaajapojasta. Ne antavat meille uskon, että ne monet jotka ovat Suomessakin etääntyneet Jumalan valtakunnasta, voivat vielä löytää perille. Yhdenkin syntisen paluu Jumalan perheväkeen saa suuret pidot aikaan. Rukoilemme hartaasti, että niin lähellä kuin kaukana tapahtuu toisiin aatoksiin tulemista ja Jumalan kutsuun vastaamista. Kuollut herää eloon. Silloin voimme jakaa yhdessä tuhlaajapojan isän, taivaan Isämme ilon: ”Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla” (Lk. 15:23-24).