Saarna 11. sunnuntai helluntaista 12.8.2007

Luuk. 19:41-48
Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi:
»Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.»
    Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: »On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.»
    Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä. 

Nyt on Suomella todellinen etsikkoaikansa!

Kuullessamme tämän lausahduksen kirkonpenkistä, liitämme sen oitis hengelliseen asiayhteyteen. Muistanemme kenties rippikouluajoistamme asti, mitä sanalla etsikkoaika tarkoitetaan:  ”se on aika ihmisen elämässä, jolloin Jumala aivan erityisellä tavalla vetää meitä ihmisiä puoleensa” (Katekismus). Tämän perusteella ymmärrämme puheen Suomen etsikkoajasta koskevan kansamme suhdetta taivaan Isään. Sota-aikaa voidaan syystä pitää tällaisena ajanjaksona. Hädässään kansamme lähestyi Jumalaa häneltä apua pyytäen.  

Nykyisellään kuulee aika harvoin puhuttavan hengellisestä etsikkoajasta kansallisessa mielessä. Jos etsikkoajasta yleensä puhutaan kansallisesti tyyliin ”Nyt on Suomella etsikkoaikansa!”, niin se on saanut melko lailla uudet raamit: se tuntuisi olevan urheiluselostajien suosikkitermi kun Suomen jääkiekkomaajoukkue on tiukassa paikassa tai kun Brysselistä käsin toimittajat arvioivat Suomen kansallisten etujen etenemistä EU-politiikan kiemuroissa. Kiintoisia asioita seurattavaksi sinänsä, mutta melko vähäpätöisiä miettiessämme pelastus- ja iankaikkisuuskysymyksiä. Kunpa kansamme seuraisikin samalla innolla Raamatun sanaa kuin urheilukisoja tai vaalipaneeleja! Jesajan kirjassa sanotaan: ”Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!” (55:6). 

Koska tämänhetkinen aikamme on niin kovin yksilökeskeistä, etsikkoajat nähdään lähinnä henkilökohtaisina kutsuina. Yhtä hyvin ne voivat kuitenkin koskea esim. yhteisöjä, kansaryhmiä, sukuja, ystäväpiirejä ja kyliä. Jumala on kutsunut kautta aikain nimenomaan  suuria ihmisryhmiä. Päivän evankeliumissa etsikkoaika, tai pikemminkin sen käyttämättä jättäminen, koskee kokonaista Jerusalemin kaupunkia. Jeesus suree ennustaessaan Pyhän kaupungin tulevan kohtalon, sen valloituksen ja tuhon roomalaisten kynsissä: ”He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”     

Päivän evankeliumissa kerrotaan, että kun Jeesus näki Jerusalemin kaupungin, ”hän puhkesi itkuun sen tähden.” Hän itki siksi, koska rakasti kaupunkia ja sen asukkaita, mutta tiesi heidän kovasydämisyytensä liian hyvin. He perustivat turvansa väärälle pohjalle ja totuus oli heiltä piilossa: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty.” 

Pelkäänpä pahoin, että me itketämme Jeesusta samoin kuin jerusalemilaiset. Hän tarjoaa armoaan rakastamilleen, mutta valitettavan monet torjuvat tämän lahjan ykskantaan. Suuren rakkautensa tähden Jeesus itkee, hän itkee tänäänkin. Hän itkee sitä, että ihmiset eivät tule hänen luokseen. Kohtalomme ei ole hänelle vähäpätöinen, sillä hän tuli pelastamaan kaikki maailman ihmiset (Joh 3:16). 

Evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus opetti joka päivä temppelissä ja 'koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuulemassa häntä.' Tätä opetusta Jeesus jatkaa edelleen keskuudessamme. Joka päivä hän tarjoaa opetuksiaan ihan jokaiselle, joka häntä tahtoo lähestyä. Hän on läsnä kun luemme Raamattua, rukoilemme, veisaamme virsiä ja keskustelemme kristittyjen veljien ja sisariemme kanssa. Hän on läsnä kun rakkauden työllä palvelemme apua tarvitsevia lähimmäisiämme. Vähintään kerran viikossa hänen ääntään kuullaan kunkin suomalaisen seurakunnan temppelissä, omassa kotikirkossa. Mutta missä ovat ihmiset? Missä on se kokonainen kansa, joka haluaa jatkuvasti kuunnella Herransa opetustaan?

”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan” (Matt. 7:7), ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hep. 3:7-8), ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä” (Jaak. 4:8).    

Luonnostaan ihminen etsii Jumalaa aivan vääristä paikoista ja asioista, eikä siksi häntä koskaan löydä. Perusoletuksenamme on, että Jumalan tulisi käyskennellä vastaamme kuin Eedenin paratiisissa, jotta voisimme tarttua hänen käteensä. Huomaamattaan monella saattaa olla tällainen mielikuva omasta etsikkoajastaan – mikäli Jumala ei pistäydy suoranaiselle vierailulle, niin ei ole syytä muuttaa asenteitaan. Jumalan hengellistä visiittiä ei ole kuitenkaan helppo erottaa paatuneella sydämellä. Tässä olemme kaikki samalla viivalla ihmisluontomme puolesta, ”sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Rm. 3:24). Ainoastaan Kristuksen ja Pyhän Hengen ohjauksella voimme oppia tuntemaan taivaan Isää.  Niinpä Jeesuksen seuraan on välttämättä lyöttäydyttävä, mikäli tahtoo etsikkonsa puhkeavan kukkaansa, elävään uskoon. Jos menemme katsomaan Maaningan Mahdin pesäpallopelejä, saamme nähdä Maaningan Mahdin pelejä. Samalla logiikalla: Jos menemme kirkkoon tai hiljennymme kotonamme sanan äärelle, saamme nähdä Jeesuksen. Jos etsimme Jumalaa hänen sanastaan ja armovälineistään, löydämme hänet. Silloin näemme Herramme uskomme silmin, joka on kauneinta mitä kuvitella saattaa. Kristuksen surunkyyneleet muuttuvat hetkessä ilonkyyneleiksi, kun käännymme hänen puoleensa. Hän sanoo: ”Tänä päivänä sinä vihdoin ymmärsit, missä turvasi on!”

Kristittyinä meitä ei kiinnosta ainoastaan oma hyvinvointi, vaan tahdomme jakaa sitä. Näin ollen meitä kutsutaan jatkuvasti tuomaan sekä pyytämään ystäviämme, sukuamme ja muita lähimmäisiämme Herran lahjojen eteen. Tahdomme lisää väkeä kuuntelemaan Jeesuksen sanaa. Otamme vaarin Raamatun sanasta: ”Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana 'tänä päivänä' on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi” (Hepr. 3:13). Iloitsemme yhdestäkin, jolle kirkastuu tänä päivänä Jumalan rakkaus, ja se ymmärrys, että yksin hänen hyvyytensä johtaa meidät kaikki kääntymiseen (vrt. Rm 2:4). Aamen.