Saarna 10. sunnuntai helluntaista 5.8.2007

Luuk.16:1-9
Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: »Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. - Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’»
    Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi:
    »Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.»

Aika yllättävää! Mitäköhän mestari haluaa näillä sanoilla tarkoittaa?

Näin olisin varmaankin huudahtanut vieruskaverilleni, jos olisin ollut paikanpäällä kuulemassa tätä Jeesuksen vertausta. Tosin sama hämmennyksen aalto pyyhkii ylitseni lukiessani sitä nykyisestä raamatunkäännöksestä: mikä ihmeessä on tämän erikoisen vertauksen pointti?

Epärehellisestä taloudenhoitajasta kertova vertaus on erikoinen nimenomaan siksi, että siinä tunnutaan ihannoivan moraalisesti hyvin arveluttavaa toimintaa. Kertomuksen taloudenhoitaja nimittäin huijaa isäntäänsä antamalla velallisille anteeksi heidän velkojaan kysymättä siihen hänen lupaansa. Tällä tavoin epärehellinen taloudenhoitaja halusi varmistaa, että hän pääsisi toisten leipiin, mikäli isäntä päättäisi hänet erottaa: ”Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani”. Näin toimien taloudenhoitaja ajatteli itsekkäästi omaa etuaan. Tavoitteena oli pelastaa oma kallisarvoinen nahkansa tukalasta tilanteesta. Ei todellakaan kuulosta  kovinkaan esimerkilliseltä ja kristilliseltä toiminnalta!

Tästä huolimatta epärehellisen taloudenhoitajan toiminta sai – yllättävää kyllä! - Herran arvostuksen. Hän sanoi: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset.” Toisin sanoen 'valon lapsien' eli Jeesusten opetuslasten tulisi ottaa oppia 'maailman lapsista', joita vertauksessa edustaa epärehellinen taloudenhoitaja. Lisäksi Jeesus kehottaa omiaan jopa käyttämään hyväkseen 'väärää rikkautta' tässä ajassa: ”hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.” 

Huomaamme, että vertauksessa on monia elementtejä, jotka ovat suoranaisessa ristiriidassa sen kanssa, mitä Jeesus yleensä opetti. Eipä luulisi Jeesuksen yhtäkkiä puhkeavan ylistämään epärehellisyyttä tai väärän rikkauden hyödyntämistä! Ei niin. Siksipä hänen sanoillaan täytyy olla jokin toinen merkitys.

On selvää, että Jeesus halusi herätellä omiaan tällä poikkeuksellisella vertauksella. Hän tahtoi haastaa uudenlaiseen ajattelutapaan.  Ajattelutapaan, jossa jokainen 'valon lapsi' eli kristitty uskaltaisi rohkeasti käyttää omia ja maailman tarjoamia resursseja Jumalan valtakunnan työhön. Jeesus sanoo yhä meille: ”Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset” (Mt. 10:16). 

Se, ettei Jeesus suinkaan kannustanut sinällään epärehelliseen toimintaan, selviää vertauksen jatkosta. Hän sanoo: ”Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne?” Myöskään väärä rikkaus, mammona, ei saa kohota rengistä Herran asemaan: ”Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” Epärehellisen taloudenhoitajan nerokkuus täytyi siis olla muualla kuin vilpillisyydessä ja mammonan tavoittelussa. Mitä sellaista hän teki, joka ansaitsi Herran kehut?

Vertauksessa olennaista on taloudenhoitajan käyttämä taktiikka hädänhetkellä. Hän oli aluksi kovinkin hätääntynyt tulevaisuudestaan: ”Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta! Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa.” Hän tiesi, että tämä työ oli ainoa, jota hän osasi, eikä kunnia antaisi periksi mennä kerjuulle. Sitten hän keksi ovelasti käyttää asemaansa omien etujensa turvaamiseen. Hän pisti velalliset merkkaamaan omin käsin velkansa pienemmiksi kuin ne olivat. Näin hän voisi tarpeen vaatiessa syyttää tai kiristää heitä velkakirjojen väärentämisestä ja pestä ohella omat kätensä rikoksesta. Tehdessään hyvän työn velallisille hän petasi itselleen mahdollisuuden, jossa hänet palkattaisiin vastapalveluksena toisten hommiin. Lisäksi hän jätti toimillaan takaportin pysyäkseen nykyisessä tehtävässään. Kun muut kuulisivat isännän antaneen velkojaan anteeksi, niin hän saisi hyväntekijän arvostuksen yhteisössään. Tämä kunnia heijastuisi myös isännän taloudenhoitajaan. Isännän olisi vaikea erottaa tällaista työntekijää, joka olisi muiden suuresti arvostama. Se ei olisi hänelle ns. hyvää PR:ää. Epärehellinen taloudenhoitaja oli onnistuneesti arvioinut kaikki näkökulmat ja turvannut tulevaisuutensa. Siksi ei turhaan Herra kehu hänen viisauttaan!

Vertaus opettaa, että 'Valon lapsien' tulisi olla yhtä neuvokkaita hädänhetkillä kuin epärehellinen taloudenhoitaja. Toimettomaksi ei saa jäädä, vaan pitäisi yrittää keksiä ratkaisu ongelmaan. Tärkeäksi muodostuu oivallus siitä, että 'valon lapsikin' on hädässä ilman Jumalaa. Psalmin 46 sanat kuuluisivat olla alati huulillamme: ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.” Jumalan lapsena kasvaminen on se työ, johon meidät on kutsuttu ja jota halutessamme voimme tehdä. Taivasasioiden tulisi kiinnostaa meitä samalla palavuudella kuin mitä epärehellinen taloudenhoitaja osoitti yrittäessään pelastaa oman nahkansa. Mikäli tahtoisimme olla viisaita, niin mekin varmistaisimme kaikki elämämme näkökulmat taloudenhoitajan tavoin. Hän ei jättänyt epäonnistumiselle mitään varaa. Miksi me toimisimme toisin kun on kyse iankaikkisesta elämästä?!  Onneksi meidän ei tarvitse pohtia päätämme puhki, jotta voisimme olla varmoja sielumme pelastuksesta. Siihen ei ole tarvetta, koska meillä on Kristus. Hänessä on kaikki tarvittavat näkökulmat niin hätään kuin iloon. Hänessä meillä on ystävä, joka on jo mennyt valmistamaan sijojamme iäisiin asuntoihin. Hänessä on tämän ja iankaikkisen elämän salaisuus, jonka sanomaa 'valon lapsien' tulisi empimättä viedä 'tämän maailman lapsille'. Se on tärkein tehtävänämme Jumalan lahjojen haltijoina. 

Maailman lapset kysyvät elämässään hätääntyneenä epärehellisen taloudenhoitajan tavoin: ”Mitä minä nyt teen?” Vastaamme heille Jumalan sanaa mukaillen: ”Olet Jumalan lapsi, kun uskot Kristukseen Jeesukseen” (vrt. Gal. 3:26). Hänellä on sinullekin ”ikuisen elämän sanat” (vrt. Joh. 6:68). Aamen.