Saarna 10. sunnuntai helluntaista 28.7.2013

Luuk. 16:1-9
Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: »Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. - Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’»
    Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi:
    »Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.» 

”Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta.” 

Mitä ihmettä, Jeesus kehuu vertauksessa taloudenhoitajan epärehellisyyttä? Häh?

Noh, ei se asia ihan näin ole. Jeesus ei kehunut epärehellistä taloudenhoitajaa viisaaksi siksi, että tämä oli epärehellinen. Epärehellisyyttä ei nimittäin Jeesus eikä Raamattu hyväksy missään muodossa. Uskollisuus ja rehellisyys ovat arvokkaimpia ominaisuuksia, mitä meissä voi olla: ”Uskollisuus on ihmisessä arvokkainta, parempi on köyhä kuin petollinen” (Snl 19:22).

Jeesuksen opetuksen kärki oli toisaalla. Hän nosti epärehellisen taloudenhoitajan käyttäytymisessä esille muita ansioita, joista kristittyjen tulisi ottaa mallia. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että 'valon lapsina' emme osoita samaa viisautta uskonasioissa kuin 'maailman lapset' maallisissa. Viisaus, intohimo ja tehokkuus puuttuvat. On hyvä miettiä sitä, että jos toiset ovat valmiita tekemään lähes kaikkensa maallisen rikkauden saamiseksi, eikö meidän pitäisi yrittää vieläkin enemmän saadaksemme katoamattoman rikkauden, iankaikkisen elämän? 

Päivän vertaus herättelee meitä aktiivisemmiseksi toimijoiksi seurakunnassa ja muuallakin. Sitä tänään kirkossa yhdessä rukoilemme. Erityisesti teitä nuoria tarvitaan mukaan – täyttäkää kirkot!

Yksi epärehellisen taloudenhoitajan ansioista oli, että hän tunnusti rehellisesti oman tilanteensa. Hän sanoi itselleen: ”Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa.” Hän ei siis kehdannut kerjätä tai jaksanut tehdä ruumiillista työtä. Hän tunnusti totuuden. Aivan samoin oli tehnyt tuhlaajapoika hetkeä aiemmin: ”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään'... Niin hän lähti isänsä luo” (Lk 15:17, 20). 

Molemmat näistä miehistä menivät itseensä ja tunnustivat sen, että jotain oli hankalassa tilanteessa tehtävä. Epärehellinen taloudenhoitaja valehteli isännälle ja velallisille, mutta kertoi sentään itselleen totuuden. Miten on meidän laitamme? Uskallammeko katsoa rehellisesti peiliin ja todeta tilanteemme? 

Monelta onnettomalta ihmiseltä, peräti kirkon jäseneltä, puuttuu rohkeutta kohdata epämieluisa totuus. Oman tilanteen vakavuutta vähätellään. Kuoleva mies puhuu sairasvuoteellaan siitä, että kyllä tästä vielä noustaan ja siitä, mitä kaikkea sitä elämässä vielä ehditäänkin  tehdä. Toinen vakuuttelee itselleen, että kaikki on elämässä hyvin ja ettei tässä mitään korjattavaa ole. Eräs nainen mietti kääntymistä Jumalan puoleen, muttei jouda siihen vielä tänään. ”Joskus myöhemmin sitten”, hän sanoo, tietämättään elääkö edes huomiseen.

Kaikille näille ihmisille yhteistä on se, ettei totuutta itsestään kohdata. Ei uskalleta. Mutta itsensä tuntevalle kristitylle se on varsin helppoa. Jumalan sana, laki ja evankeliumi sekä Pyhä Henki auttavat tässä tehtävässä: ”Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on” (Rm. 3:20); Hän [Pyhä Henki] tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio (Joh 16:8).  

Kristillisen elämän lähtökohta on, että tunnustaa oman vajavaisuutensa pyhän Jumalan edessä. Raamattu opettaa meitä selvästi näin: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1. Joh 1:8-9).

Kun oma tilanne on tunnustettu, sitten voi ryhtyä jatkotoimiin. Mitä tulisi tehdä? Otetaanpa mallia epärehelliseltä taloudenhoitajalta.

Hän ei jäänyt miettimään seuraavaa siirtoa pitkään, vaan toimi heti. Hän sanoi velallisille: ”Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.” 'Merkitse äkkiä' kuvaa sitä kiirettä ja tehokkuutta, jolla epärehellinen taloudenhoitaja toimi. Hän kantoi huolta siitä, että kun työt toisaalla loppuisivat, niin toinen työpaikka olisi varmistettu. Ovelasti hän käytti hyväkseen niitä mahdollisuuksia, joita hänellä oli hallussaan. Hän ei jäänyt murehtimaan toimettomana tilannettaan.

'Valon lapsina' meidän tulee toimia heti. Aikaa ei ole hukattavaksi, on kyse ihmisten sieluista – sinun ja minun, meidän kaikkien. Meidän tulee varmistaa, että taivasasiat ovat itse kullakin kunnossa, kun kutsu ajasta ikuisuuteen käy. Rippikoululaisenkaan ei kannata jäädä odottelemaan, että sitten vanhana rupeaa seurakunnassa käymään tai ehtii sitä Jumalaa myöhemminkin rukoilla. Juuri tänään on se oikea päivä lähestyä Herraa. Meillä on paljon mahdollisuuksia kuulla sanaa, rukoilla ja tehdä laupeudentyötä. Omaan syntisyyteen ei kannata lamaantua, vaan on lähdettävä uskollisesti liikkeelle hoitamaan lahjojaan. 

Hyvä sanankuulija. Ei lykätä näitä asioita huomiseen, eihän!

Vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta kertoo, mitä ominaisuuksia meidän tulee omistaa suhteessa sielujen pelastukseen. Sielun tarpeet eivät lopu pelkästään tässä ajassa, vaan ikuiseksi tarkoitettu sielu tarvitsee Jumalaa. Aina. Valitettavasti tälläkin hetkellä miljoonat ihmiset hylkäävät Herran, eivätkä toimi epärehellisen taloudenhoitajan tavoin viisaasti hädän hetkellä. Siksi tarvitsemme elävää kristillisyyttä, kristillistä kasvatustyötä kuten rippikouluja ja lähetystyötä, jotta totuuden Sana leviäisi maailmaan.

Kun seuraavaan kerran kohtaamme toisemme, voimme harjoitella sitä, että kyselemme toisiltamme ainaisten sairausluetteloiden sijaan toistemme sielun hyvinvointia – kuinka voit hengessäsi? Sielu kun on se kaikkein tärkein. Siitä meillä tulee olla oikeanlainen hätä – tämä on valon lapselle tavoiteltavaa. Näin toimien voimme toivottaa toisillemme ruumiin terveyttä ja maallistakin onnea, kun tärkein on kunnossa: ”Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy” (3. Joh 1:2).