Saarna helluntai 15.5.2016

Joh 14:23-29   

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

     "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani - mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

     Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.

     Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu."    

  

”Pääsispä jo taivaan kottiin!”,  ”Taivaan koti on sitten joskus, ei sitä kannata vielä miettiä!”   

Papintyössä näitä ajatuksia joskus kuulee. On ihmisiä, yleensä vanhuksia, jotka toivovat pääsyä taivaan kotiin. Sen ymmärtää, onhan monen tie vaivalloinen kaikkine sairauksineen ja menetyksineen. Toisaalta on ihmisiä, joiden kanssa taivaasta ei ole niin helppoa puhua. Lapset, nuoret ja nuoret aikuiset ovat niin kiinni elämässä, että taivasasiat tuntuvat kaukaisilta. Sekin on ymmärrettävää, on niin paljon tekemistä ja ihmeteltävää.      

Mutta olemmeko ymmärtäneet kristillisen uskomme oikein, jos katselemme odottaen vain taivaaseen? Tai ajattelemme, että joutaahan sitä taivasasioita tuumimaan vasta kuolinvuoteellaan? 

Usko on tässä ja nyt. Varsinkin Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuu siitä, että Jumalan valtakunta on jo keskellämme. Se on sisäisesti meissä. Taivasta ei tarvitse yksinomaan odottaa. Ikääntyvä vanhus saa omistaa Jeesuksen sydämeensä palvelutalossa tai kotonaan. Lapset ja nuoret saavat elää niin, että Herra on heidän kanssansa arjen tiimellyksessä. Jeesus ojentaa jokaisen luokse kätensä ja sanoo: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Mt 28:20).   

Kristinuskon ytimessä on suhde. Suhde Jumalaan. Ei sitä voi jättää odottamaan taivasta. Kristitylle ikuinen elämä on nyt.  Se alkaa maan päällä ja jatkuu kerran taivaassa. Jeesus antaa itse tähän huiman vastauksen: ”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen (Joh 17:3).   

 Ikuinen elämä on siis Jumalan tuntemista. Kun olet yhteydessä häneen, elät ikuista elämää. Onnittelen meitä kirkkoon tulleita: ainoa syy miksi tämä kaunis Herran temppeli Toivakassa on, että voisimme yhdessä oppia tuntemaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.    

Jeesuksen läsnäolo on kallein lahja, mitä voimme elämässämme omistaa. Virressä sanotaan osuvasti: ”Jeesuksen muisto ihana on mieltä ilahduttava… Vaan parhain manna, hunaja on hänen läsnäolonsa” (VK 300).   

 Englannin kielessä sana lahja on tismalleen sama sana kuin nykyhetki: present. Tämä hetki, tällä paikalla juuri nyt, on lahjaa Jumalan ja toistemme kanssa. Jeesus kyllä valmistelee meille iäistä asumusta taivaassa mutta samalla hän on keskellämme. Kolmiyhteinen Jumala asuu luonamme. Ihmeellinen on  Vapahtajan lupaus: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.”   

Rakkaus. Sen toteuttaminen on tae siitä, että Jumala on kanssamme. ”Missä rakkaus ja laupeus, missä rakkaus, siellä Jumala.”

Helluntaina juhlimme Pyhän Hengen vuodattamista. Ilman Pyhää Henkeä emme voi tuntea Kristusta. Ilman Pyhää Henkeä olemme kuin purjevene ilman tuulta, lamppu ilman pistorasiaa tai hiilikasa ilman tulta. Voimmeko nähdä ilman silmiä, kuulla ilman korvia tai hengittää ilman keuhkoja? Yhtä mahdotonta elää kristittynä vailla Pyhää Henkeä. Tarvitsemme sitä. Jumala on Henki. Hengessä olemme yhteydessä häneen. Rukoilemme: ”Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Tule köyhän apu, tule lahjain antaja, tule sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloisin lämpö” (Tule Pyhä Henki – rukouksesta).   

Helluntai on seurakunnan syntymäpäivä. Jeesus puhuu meille monikon toisessa persoonassa: ”Tämän minä olen puhunut teille...”  Te on seurakunta, me. Näin yksilökeskeisessä kulttuurissa on hyvä muistaa, ettei  hengellisyys ole mikään yksityisyritys. Se ei ole niin ollut eikä sellaiseksi tarkoitettu. Kaikki lahjat on tarkoitettu yhteisiksi. Sana ja sakramentit, yhteys ja ilo. Evankeliumin jakaminen lähelle ja kauaksi on annettu jokaiselle kristitylle tehtäväksi – missio, lähetystyö. Yksi purjevene, lamppu tai hiili eivät paljoa voi. Mutta kun niitä on monta, tapahtuu ihmeitä. Purjeet saavat tuulen, lamput syttyvät ja mustat hiilet rupeavat hehkumaan! Pyydän meitä jokaista rukoilemaan Pyhässä Hengessä: miten voisin palvella Kristuksen kirkkoa ja kotiseurakuntaani entistä syvemmin? Miten löydän sen vapaudesta, ilman käskyä ja vaatimusta? Miten teemme sen yhdessä?   

Kaikki alkaa suhteesta. Suhteesta Isään, suhteesta seurakuntaan. Ne pitää omistaa ennen kuin mitään tapahtuu. Kirkkoisä Cyprianus on kirjoittanut: "Se jolla ei ole kirkkoa äitinään, ei voi pitää Jumalaa isänään." 

Kiitos Pyhästä Hengestä, kiitos seurakunnasta. Hätänumerolla 112 varustettu virsi kertoo: ”Tule, Pyhä Henki, luoksemme ja täytä sinuun uskovien sydämet. Jo sytytä rakkautesi liekki palamaan ja liitä yhteen kaikki kielet, kaikki kansakunnat maan yhdessä uskossa Herraamme Jeesukseen Kristukseen.”