Matt.
3:13–17
Silloin
Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja
sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!”
Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä,
jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen
pyyntöönsä.
Kun
Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja
Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen
päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä
olen mieltynyt.”
Ottakaamme
tähän alkuun muutamia mielikuvaharjoituksia:
Kuvittele
tilanne, jossa Jyväskylän sinfoniaorkesterin jäsenet sanoisivat sinulle: tule
tänne ja soittele meille vähän ykkösviulua, niin pääsemme parempaan vireeseen.
---
Tai entä
jos Jypin nuorten maailmanmestarimaalivahti Veini Vehviläinen pyytäisi, että
tulisit hänen tilalleen ottamaan vähän koppeja.
---
Tai
tilanne, jossa taiteilija Pellervo Lukumies olisi esittänyt toiveen, että
auttaisit häntä Toivakan kirkon kattomaalauksien kanssa.
Jyväskylän
sinfonia, Vehviläinen ja Lukumies. Kaikki huipputaitureita omalla sarallaan.
Eihän meistä kukaan pystyisi astumaan heidän tilalleen tai edes auttamaan – ei
sitten millään!
Nyt
ymmärrämme Johannes Kastajaa. Jeesus tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä
kastetta. Johanneksen tunne oli sama kuin äsken meillä: eihän hän voinut ottaa
sellaista paikkaa, jossa astuisi Jeesuksen, Mestarin, sandaaleihin. Siksi
Johannes esteli ja sanoi: Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada
sinulta kaste!” Vastaava huudahdus olisi voinut toistua Jyväskylän
teatterisalissa eräänä keskiviikkoiltana: ”Minähän tulin tänne kuuntelemaan
teidän soittoanne ja te kysytte minua!”
Johannes
myöntyi pyyntöön vasta kun Jeesus sanoi: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on
tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.”
Jeesus ei
kaivannut samaa kastetta kuin me. Hänen ei tarvinnut hukuttaa syntejänsä. Silti
hän otti kasteen vastaan, koska näin oli tarkoitettu.
Jeesus oli
Jumalan Poika. Samalla hän oli ihminen. Hän tuli kaltaiseksemme, veljeksemme.
Hän samaistui syntisiin ottaen kasteen. Jeesuksen kasteen kautta syntinen saa
osallisuuden hänen puhtauteensa, kuolee hänen kanssaan ja nousee uuteen
elämään. Jeesus täytti koko lain,
Jumalan vanhurskaan tahdon, johon syntinen ei koskaan pysty. Kun tulemme
Jeesuksen luokse, tapahtuu autuas vaihtokauppa: syntimme siirtyvät hänen
kannettavikseen. Paavali kirjoittaa: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä,
Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan
vanhurskauden” (2 Kor 5:21).
Jeesuksen
kaste kuvaa vanhurskautumistamme. Siis sitä, miten kelpaamme Jumalalle.
Kristuksen vanhurskaus luetaan hyväksemme. Lutherin mukaan kristillinen
vanhurskaus muodostuu kahdesta asiasta: ensimmäinen on sydämen usko. Se on
Jumalan antama lahja, joka sinussa uskoo Kristukseen. Toinen on se, että Jumala
lukee tämän epätäydellisen uskon täydelliseksi Kristuksen tähden. Poikansa
vuoksi Jumala ei näe sitä syntiä, joka minussa on vielä jäljellä
(Galatalaiskirjeen selitys 3:6).
Luterilainen
uskonkäsitys on lahjoitettua sydämen uskoa ja vanhurskaaksi julistamista
Kristuksen tähden.
”Näin
meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.”
Entä me?
Mitä meidän on tehtävä?
Usko on
suhde. Kaste on suhde, liitto Jumalan ja kastetun välillä. Jumala lupaa antaa syntimme anteeksi. Minä
puolestaan lupaan taistella syntiä vastaan. Kastetta ei tarvitse uusia mutta
joka päivä elämme sen uudelleen: vanha ihminen hukutetaan ja uusi nousee ylös.
Mikä suhde
toimii, jos sen periaatteista ei pidetä kiinni? Ei mikään. Myös kasteen
armoliitto vaarantuu, mikäli emme tunnusta syntejämme ja etsi Jumalan
anteeksiantoa. Kaste on lahja ja tehtävä. Ne kuuluvat yhteen. Evankeliumi ei
soi tässä maailmassa, jos opetuslasten orkesterissa ei ole halukkaita soittajia.
Kastetun on
pidettävä huolta uskostaan. Uskova on vanhurskas ja samalla syntinen. Hän
tarvitsee sairaalaa, seurakuntaa. Täällä ollaan Kristuksen suojissa. Luther
jatkaa: ”Sillä synti on todellakin minussa niin kauan kuin elän lihassa; mutta
nyt Kristus suojelee minua siipiensä varjossa niin kuin kana siipiensä alla ja
levittää verhokseni avarista avarimman, nimittäin syntien anteeksiantamuksen
taivaan. Ja sen alla minä elän turvallisena – se näet estää Jumalaa näkemästä
niitä syntejä, jotka vielä ovat lihaani piintyneinä.”
Varhainen
symboli kristinuskossa oli kala. Alkukirkon kristityt piirsivät kalamerkin
maahan tai talonseinään, kun he halusivat tunnistaa, kuka on kristitty. Kala
tulee kreikan kielen sanasta 'ichthys'. Kun tuo kreikan sana, joka merkitsee
kalaa, pilkotaan kirjaimiksi, jokaisella kirjaimella on erityinen merkitys.
Ensimmäinen kirjain aloittaa sanan Jeesus ja sitten muut kirjaimet merkitsevät:
Kristus, Jumalan poika, Pelastaja. Tämä oli kristittyjen salainen viesti.
Kirkkoisä
Tertullianus muotoili oman lauselman tuosta kala-ajatuksesta: ”Me pienet kalat
synnymme vedessä, seuraten suurta kalaamme, Jeesusta Kristusta, emmekä pelastu
muuten kuin pysymällä vedessä.”
Näin
pääsemme kasteen teologiaan. Lauselman selityshän on: me kristityt synnymme
kastevedessä Kristuksen omiksi. Jeesus on pelastajamme ja kasteessa hän kutsuu
meidät seuraajikseen. Pelastumme turvautumalla kasteen armoon. Tämä on meidän
turvamme.
Nouskaamme
nyt ylös ja tunnustakaamme yhteen ääneen sen kristillisen uskon, johon meidät
on kastettu. Teemme sen kasteen lahjasta kiittäen (viimeiset kappaleet on lainattu suoraan pastori Leena Kairavuolta: http://www.leenakairavuo.fi/saarna-martinkirkossa-13.1.2013)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti