Murehtimisesta luottamukseen (Uutis-Jousi 31.8.2008)

”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen” (Ps. 55:23).

Näillä Raamatun sanoilla meitä tänään tervehditään. Kyseessä ei siis suinkaan ole huolehtimisen sunnuntai, vaan Jumalan huolenpidon sunnuntai. Melko selvä ero, eikö vain? 

Taitaa kuitenkin olla niin, että monessa kodissa keskitytään juuri edellä mainittuun. Tälläkin hetkellä on takuulla koolla oikein ammattimurehtijoiden pyhäkoulu. Läksyistä parhaiten sujuu huolehtiminen – kiitettäviä arvosanoja heruu lähes joka iikalle. Pyhä huolettomuus on taasen sen verran vaikea oppi, että luokalle jääminen uhkaa lukuisia. Taakat kasataan omiin käsiin, ei Herran. Rauhoittuminen ja Herraan luottaminen on vaikeampaa kuin levoton hyöriminen ja epäusko. Ei edes selvä Jumalan sana ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen” kykene useinkaan taltuttamaan levotonta sielua.       

Huolehtiminen on perin inhimillistä, meille jopa luontaista. Ilman minkäänlaista huolehtimista tuskin selviäisimme, eikä näin ole tarkoituskaan. Se ei saa kuitenkaan muodostua elämän tärkeimmäksi sisällöksi. Tähän vaivaan on lääke: evankeliumi. Siinä vakuutetaan, että Jumala pitää kyllä huolen luoduistaan ja ettei kristityn tule kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Se opettaa, että asioilla on selvä tärkeysjärjestys. Olennaisinta on, että meistä huolehditaan, ei se miten hyvin me tämän taidon osaamme.

Koska Jumala on Kaikkivaltias, hänelle ei ole mikään mahdotonta. Hän kykenee ja tahtoo kantaa myös sinun ja läheistesi murheet. Tähän lupaukseen meidän on uskottava. Sitä on opeteltava pyhäkoulumaisesti läpi elämän, jotta paksut kallomme voisivat sen edes jollakin tasolla omaksua. Lopulta kyse on uskosta, eli siitä, luotammeko hyvän Jumalan varjelukseen. Luotammeko, että hän kantaa meistä ja läheisistämme huolta ikuisesti? 

Muistuttakoon Herra meitä murheenharjoittajia joka päivä isällisesti: ”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala” (Ps. 46:11).