”Hän [Jumala] huolehtii leskien
ja orpojen oikeuksista, hän rakastaa muukalaista ja ruokkii ja vaatettaa hänet.
Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan itsekin olleet
muukalaisina Egyptissä” (5. Moos 10:18-19).
Raamatusta löytyy lukuisia kohtia, joissa puhutaan
muukalaisten oikeuksista. Heitä tulee kohdella rakkaudellisesti. Raamattunsa
lukeneiden luulisi päätyvän positiiviseen muukalaiskuvaan etenkin Jeesuksen
esimerkin johdolla. Mutta näin ei ole. Kuultavissa on äänenpainoja, joissa
kristinuskoon vedoten vastustetaan pakolaiskeskuksia ja turvapaikanhakijoita.
Miksi?
Kysymys ei selity yhdellä tai kahdella argumentilla.
Kulttuuriset, sosiologiset ja psykologiset näkökulmat antavat vastauksia.
Vaikka maahanmuuttokriittisyyttä perusteltaisiin uskonnollisesti, taustasyyt
ovat todennäköisesti muualla. Prosessi rakentuu niin, että olemassa oleville
asenteille haetaan oikeutusta itselleen sopivasta tulkinnasta. Näin voidaan
päätyä tilanteeseen, jossa kristilliseksi luultu käsitys ei tosiasiallisesti
sitä olekaan.
Yksi selittävä tekijä löytyy kristinuskon sisältä. Kristillinen
traditio antaa avaimet kirjavaan tulkintaan. Jännite syntyy siitä, kun Raamattu
puhuu myönteisesti muukalaisten oikeuksista ja lähimmäisenrakkaudesta, samaan
aikaan siinä esiintyy poissulkevaa ajattelua: pelastus rajataan tietylle
joukolle. ”Me pelastumme”, ”me olemme ainutlaatuisia”, ”me yksin olemme
oikeassa.” Kun tämänkaltainen ajattelu saa sopivan kasvualustan, vierasuskoinen
lähimmäinen näyttää entistä pelottavammalta. Pelätään, että oma elämäntapa
joutuu ahtaalle, vieraat tulevat hapattamaan kristillisen maan. Heidän kanssaan
ei kannata olla missään tekemissä. Muukalaisviha roihahtaa. Edes aito hätä ei
saa kaikupohjaa: pelottavaa, outoa ja väärässä olevaa on mahdotonta rakastaa.
Hänestä tulee epäihminen.
Oikeassa olemisen pakosta luopuminen on vaikeaa. Tai siitä
illuusiosta, että suomalainen kulttuuri olisi kaikilta osin kauneinta
maailmassa. Kipeältä tuntuu, että kristinuskon sisäisestä maailmasta voi ammentaa ylimielisyyttä, joka tekee
lähimmäiselleen pahaa.
On sallittua olla hämillään ja huolissaan, kukaan ei oikein
tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Huolenaiheita saa perustellusti
ilmaista. Mutta jos lähtökohtaisesti vastustaa muukalaisuutta, se ei tiedä
hyvää.
Etelä-Afrikan apartheid kasvoi kulttuurisesti kristillisessä
ympäristössä. Yhdysvaltojen rotuerottelu kukoisti raamattuvyöhykkeellä. Vanhan
testamentin kehotukset muukalaisten oikeuksista näyttäytyvät tragikoomisina
Länsirannan eristysmuurin varjossa.
Historia opettaa. Asenteiden jyrkistymisestä ei ole pitkä
matka sokeuteen, jota jälkeenpäin kauhistellaan. Ei tehdä tätä virhettä. Se on
kansamme etu. Kansallisrunoilijamme Runeberg oli ajanhermolla jo vuonna 1857:
”Oi Herra, kaikki päällä maan loit lähimmäisiksemme, myös kieleltään ja
uskoltaan niin vieraat toisillemme. Kun sinulta saa hoivansa myös kaukainen
maa, kansa sen, niin ketään torju emme” (Virsi 431).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti