Jumalan kansan koti-ikävä (Uutis-Jousi 29.4.2007)

Se mitä rakastamme paljon, sitä myös paljon ikävöimme. Lyhytkin ero rakkaimmistamme, perheestämme ja ystävistämme, saattaa muodostua hyvin vaikeaksi. Onneksi jälleennäkemisen riemu on sitä suurempi, mitä hartaammin olemme kohtaamista odottaneet. Ilo tuttujen kasvojen näkemisestä pyyhkii pikaisesti pois sen ahdistuksen, jonka ero on aiheuttanut.

Olennaista ikävöimisessä on, että tuntee hyvin sen, jota ikävöi. Tuntematonta emme ikävöi samoin kuin läheistä. Kaipaamme niitä, joita rakastamme yli kaiken ja joita koemme tarvitsevamme jokapäiväisessä elämässä. Mikäli tätä tunteen paloa ei ole, niin ei ole myöskään syvää ikävää.

Tämän pyhän aiheena kirkkovuodessa on  'Jumalan kansan koti-ikävä'. Oletusarvona on, että kristityillä on jo lähtökohtaisesti ikävä todelliseen kotiin, taivaan kotiin. Puhutaan taivasikävästä. Se on samanaikaisesti kristitylle sekä iloinen että vaikea asia. Iloinen siksi, koska matka kohti taivaan kotia kulkee aina toivorikkaana. Vaikea siksi, koska perille pääsyä joutuu vielä tässä ajassa odottamaan, emmekä näe kaipuumme kohdetta selvästi.

Näistä kahdesta tärkeämpi on kuitenkin toivo. Murheemme saavat lohdutuksen ja kysymyksemme vastauksen, niin uskomme. Jeesus sanoo: ”Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään" (Joh. 16:22-23).

Taivasikävästä ei kuule nykyisellään paljon puhuttavan. Toki hyvin iäkkäät ja vakavasti sairaat uskaltavat sen ääneen sanoa. Nuorille ja terveille keski-ikäisille tunne Jumalan kansan koti-ikävästä ei liene kovin tuttu. Mistähän tämä johtuu? Pelkään pahoin, että yksi suuri syy on se, ettemme tunne tarpeeksi hyvin Taivaan Isää. Kaipuumme hänen valtakuntaansa on valjua, koska rakastamme häntä liian vähän. Hän ei ole kuten hyvä ystävä, jonka kohtaamista odottaisimme palavin sydämin. Häntä emme tarvitse täyttämään päivittäisiä tarpeitamme. Tätä kuvaa, valheellista kuvaa, tämä maailma tahtoo jatkuvasti mielissämme vahvistaa. Se sanoo: Miksi kaivata Jumalaa, kun sitä ei enää mihinkään tarvitse?

Jos koet ikävää lähimmäisiäsi kohtaan, onnittelen sinua. Jos ikävöit Jumalaa ja hänen hyvyyttään, onnittelen sinua. Mikäli näin koet, tiedät varmuudella olevasi elävä kristitty. Keräät kaipuullasi aarteita taivaaseen, todelliseen kotiimme. Jos taas et puolestaan tunne kumpaankaan suuntaan mitään kaipuun tunteita, niin kiiruhda nopeasti Kristusta kohti. 

Ohjeeksi sopivat Ukko-Paavon sanat: ”Kuta kylmemmäksi tunnet itsesi, sitä kiiruummasti pyri auttajan luo.”