30.6.2016

Hartauskirjoitus - Valintoja (Uutis-Jousi 22.1.2012)


Tänään on tasavallan presidentinvaalien virallinen vaalipäivä. Kansallemme ollaan valitsemassa uutta valtionpäämiestä. Mikäli toinen vaalikierros tarvitaan, se järjestetään 5.2.2012.

Presidentinvaalit ovat vain kerran kuudessa vuodessa. Niinpä valinta ei ole äänestäjille mahdoton urakka. Todella koville se ottaa korkeintaan ehdokkaille, jotka ovat kampanjoineet miltei yötä päivää ympäri maata. 

Elämä on täynnä valintoja. Voisi jopa sanoa, että niitä on tuskastuttavan paljon. Vaaliuurnien päätökset muodostavat siitä pelkästään pikkiriikkisen osan. Pitää valita opiskelupaikka, työpaikka, puoliso, harrastukset, asuinpaikka, automerkki ja tapetin väri. Ei ihme jos nykyihmistä ahdistaa: valintojen runsaus on loputon!

Meillä on vastuu valinnoistamme. Tästä on hyvä opettaa jo lapsille. Vastuuta ei voi vierittää toisen niskaan, se on kannettava itse. Vastuunsa tunteva ihminen arvostaa sekä toisiaan että itseään.

On kuitenkin hyvä, että elämän suurimmat valinnat eivät ole meidän käsissämme. Pelastusta ja iankaikkista elämää ei voida valmistaa ihmiskäsin. Se ei ratkea tämänpäiväisillä vaaliuurnilla. Jumalan tekemä valinta, rakkauden valinta, on ihmiskunnalle kaikkein tärkein valinta.

Jumala valitsi Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Hän on tie, totuus ja elämä: ”Ja pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ”Tämä on minun Poikani, se Valittu; kuulkaa häntä” (Lk 9:35).

Isä Jumala valitsi Jeesuksen. Jeesus valitsi puolestaan meidät. Meidät on kutsuttu kantamaan vastuuta, tekemään valintoja, joissa totetuu Jumalan tahto. Jeesus sanoo: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy” (Joh 15:16).

Kristitty ei kampanjoi omaan pussiinsa. Hän haluaa edistää Herran ja hänen seurakuntansa asiaa maan päällä. Tähän tehtävään valittuina julistamme hänen suuria tekojaan ja hyvyyttään: ”Mutta te olette Valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti