Etelä-Koreassa
on meneillään yleisurheilun MM-kilpailut. Yksi mielenkiintoisimmista lajeista
on 4x100 metrin viestijuoksu. Sekä miesten ja naisten pikaviestit käydään
tänään kisojen päätöspäivänä – kannattaa jännittää mukana!
Viesti on
taitolaji. Kapulan vaihto on usein kaikkein kriittisin vaihe. Onnistunutta
vaihtoa edeltävät kuitenkin monet osatekijät. Ensinnäkin viestinviejän pitää
keskittyä suoritukseensa, hänen täytyy sulkea turhat asiat ajatuksiensa
ulkopuolelle. Toiseksi hänen on löydettävä juoksuunsa oikea rytmi sekä ajoittaa
askelmerkkinsä kohdalleen. Kolmanneksi hänen on tarpeen vaatiessa
kommunikoitava seuraavan viestinviejän kanssa. Neljänneksi viestinviejän on
hiljennettävä vauhtia, jotta viestinvaihto tapahtuisi mahdollisimman sujuvasti.
Viimeiseksi viestinviejän on luotettava seuraavaan juoksijaan ja luovutettava
kapula hänelle.
Viestijuoksun
symboliikkaan kätkeytyy myös jotakin olennaista kristityn vaelluksesta. Onhan
juokseminen kristillinen vertauskuva. Tavoitteenamme on hyvä kilpailu ja kerran
maaliin, taivaaseen, pääseminen. Paavali kirjoittaa: ”Olen kilpaillut hyvän
kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni” (2 Tim 4:7).
Jeesus
Kristus on juoksuvalmentajamme. Hän valmentaa meitä seuraavin eväin. On aika
keskittyä olennaiseen, jättää turha pois. Mikä elämässäni on tärkeintä?
Keskitynkö käyttämään annetun aikani oikein? Onko elämässäni turhia asioita,
jotka estävät näkemästä totuutta? On aika kommunikoida. Olenko aidosti
kuunnellut lähimmäisiäni? Olenko sovittanut sanani ja tekoni rakkauden
askelmerkkien mukaan? On aika hiljentää vauhtia. Olenko pysähtynyt
lähimmäisteni edessä? Entä Jumalani? Mitä elämässäni pitäisi tapahtua, jotta
todella hiljentäisin menoa? On aika uskoa, toivoa ja rakastaa. Olenko
luottanut lähimmäisiini? Uskonko rakastavaan Jumalaan? Olenko luovuttanut
evankeliumin viestikapulaa eteenpäin? Sooloilenko vai juoksenko seurakunnan
joukkueessa?
Juoksumatkamme
on täynnä kysymyksiä ja mutkia. Viestiratamme ei ole sileä mondo-pinnoite vaan
esteiden täyttämä maastorata. Tiedämme, että oikean tien löytäminen on elämässä
joskus vaikeaa. Tähän sinnikkääseen etsintään haluaa valmentajamme, Jumalan
Poika, meidät kuitenkin johtaa. Hänen antamansa viestikapula on sanomassaan
voittamaton: Jeesus Kristus on pelastanut maailman! (Joh 3:16–17). Olkaamme
rohkeasti tämän ilosanoman viestinviejiä!
(uudelleenkirjoitus vuodelta 2005)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti