1. adventin epistolassa sanotaan: ”Minä
seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä
tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän” (Ilm 3:20).
Kuka siellä portilla kolkuttaa?
Ovelta ovelle myyjät on ammattikunta
jota eräällä tapaa ihailen. Työ vaatii sinnikkyyttä, nöyryyttä ja rohkeutta.
Elanto ei tule helposti. Monille oville pitää kolkuttaa ennen kuin edes yksi
avataan, ja siitä on vielä pitkä matka kaupantekoon.
Ovelta ovelle myyjän näkökulmasta
tilanne on usein masentava. Television ääni kuuluu selvänä, valot ovat päällä,
keskustelua kuuluu sisältä ja ihmisvarjot vilahtelevat ikkunassa, mutta ovea ei
avata. Hellempi tai napakampi koputus, sama lopputulos – ovi pysyy visusti
kiinni, vaikka väkeä on talossa.
Jeesus sanoo: ”Minä seison ovella ja
kolkutan.” Adventin aikana Vapahtajamme kolkuttaa sydämiemme ovilla. Hellästi,
kutsuvasti. Kuinka moni avaa? Vai joutuuko Jeesus pettymään yhä uudestaan
suljettujen ovien takana?
Jeesus ei kauppaa meille mitään, koska
hän ei tarvitse meiltä vastikkeita. Hän haluaa ainoastaan tuoda sydämiimme sekä
koteihimme ilon ja rauhan. Hän tahtoo lahjoittaa meille sisäiset rikkaudet,
taivaan katoamattomat rikkaudet. Mennessään hän ei varasta meiltä mitään, vaan
tahtoo ottaa pois syntimme, huolemme, pettymyksemme, riitamme, heikkoutemme ja
kipumme. Ja kerran hän lupaa johtaa meidät suuresta portista iankaikkiseen
kotiin, taivaan kirkkauteen.
Tämän kaiken hän tekee rakkaudellisesti
ja pakottomasti. Jeesus ei riko lukkoja tai laita jalkaansa oven väliin. Me
itse päätämme vastaammeko hänen kohteliaaseen kutsuun.
”Minä seison ovella ja kolkutan.”
Avaatko sinä porttisi Jeesukselle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti